Meret eivät tyhjenekään kaloista

Kanadalainen meriekologi Boris Worm työtovereineen julkaisi marraskuussa 2006 tutkimuksen, joka ennusti, että kaikkien nykyisin kalastettujen lajien kannat voivat romahtaa ennen vuotta 2050. Samalla tutkijat kuitenkin muistuttivat, että tähänastiset menetykset eivät vielä olleet peruuttamattomia, vaan kannat voitaisiin vielä onnistua elvyttämään ripeillä toimilla. Tutkimus herätti ristiriitaisia tunteita, ja yhdeksi sen kiivaimmista arvostelijoista nousi Washingtonin yliopiston kalatalouden tutkija Ray Hilborn, jonka mukaan tutkimus perustui tarkoitushakuisesti valituista lähtötiedoista tehtyihin perättömiin ennusteisiin. Kiistakumppanit eivät suinkaan kaivautuneet poteroihinsa haukkumaan toistensa aikaansaannoksia, vaan yhdistivät osaamisensa. He kokosivat yhdysvaltalaisista, kanadalaisista, brittiläisistä, australialaisista, kenialaisista ja argentiinalaisista tutkijoista ryhmän, joka selvitti kalakantojen nykytilaa kymmenellä tarkasti tunnetulla merialueella. Heinäkuun lopussa Science-tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että ylikalastus aiheuttaa edelleen valtavia ongelmia, mutta nykyisilläkin hoitotavoilla kannat voidaan saada elpymään. Tutkituista kymmenestä suuresta kalastusalueesta viisi osoitti toipumisen merkkejä huolellisten suojelutoimenpiteiden jälkeen.

Tiedeyhteisö otti ilolla vastaan ryhmässä saavutetun yhteisymmärryksen, sillä ylikalastuksen vaarat ovat herättäneet kuumia tunteita ainakin siitä lähtien, kun Darwinin bulldoggina tunnettu brittiläinen biologi Thomas Huxley julisti yli sata vuotta sitten meren kalat ehtymättömäksi luonnonvaraksi. Kolme vuotta sitten Wormin ja Hilbornin välinen vihamielisyyskin näytti niin pahalta, että esimerkiksi Brittiläisen Kolumbian yliopiston kalatalouden professori Daniel Pauly myönsi Nature-tiedelehden haastattelussa epäilleensä, voiko heidän yhteistyöstään koskaan syntyä mitään hyvää. Hän kuitenkin myönsi, että ristiriitaa ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä, sillä ylikalastus haittaa niin luonnontaloutta kuin kalatalouttakin.

Nyt sovussa loppuun saatettu tutkimus tuotti odotettua iloisemman tuloksen, sillä sen mukaan Islannin, Newfoundlandin, koillisen USA:n ja kaakkoisen Australian merillä sekä Kalifornian merivirran alueella kalastuspainetta oli vähennetty vuoden 1990 jälkeen tasolle, joka mahdollisti meriluonnon elpymisen. Pauly kysyikin, miksi esimerkiksi Manner-Euroopassa ja Japanissa asioita ei ole hoidettu yhtä hyvin.

Tutkimukseen mukaan otetuistakin kalakannoista 63 % kärsii edelleen ylikalastuksesta, ja aikka monilla alueilla pyyntiä on rajoitettu, merkittävä osa kannoista pysyy ilman uusia lisärajoituksia romahtaneina. Hilborn totesikin, että tämä ei johdu tieteellisen tiedon puutteesta, vaan taloudellisesta paineesta ja heikosti toteutetuista hoitotoimenpiteistä. Valitettavasti toimiva valvonta puuttuu laajoilta merialueilta kuten aluevesirajojen ulkopuolisilta ulapoilta.

Lisäksi tutkimus ei kerro koko totuutta maailman tilanteesta, sillä se kattoi vain alle neljäsosan kaikista kalastusalueista ja saaliista. Tutkijat kuvasivatkin valinneensa kohteikseen suuren mittakaavan kokeita, joissa on yritetty kääntää ylikalastus kestäväksi kehitykseksi. Joka tapauksessa mittakaava oli kuitenkin paljon suurempi kuin aiemmissa selvityksissä, joissa on tarkasteltu ainoastaan suojeltuja merialueita, sillä suojelusta nauttii alle sadasosa maailman meristä. Koska kuitenkin tulokset vastaavat toisiaan tarkastelualueen koosta riippumatta, ne antavat toivoa siitä, että pitkään kestäneestä ylikalastuksesta huolimatta meri voi toipua, jos kalastusta vähennetään merkittävästi.

Tutkijat muistuttivat, että perinteisesti kalaston hoidon ohjearvona käytetty suurimman saaliin tuottava kanta ei saisi olla tavoite, vaan sen pitäisi määrätä ylärajan, jota enempää ei saa kalastaa. Kalastuspaineen rajoittamiseen voidaan valita sopivimmat paikallisten olosuhteiden mukaan, sillä käyttökelpoisia vaihtoehtoja riittää saaliskiintiöistä harkiten sijoitettuihin kalastuskieltoalueisiin ja taloudellisista houkuttimista vain tiettyjä lajeja pyytäviin kalastusvälineisiin. Lisäksi tutkijat toivoivat oikeiden menettelytapojen löytämiseen käytettävän sekä suojelubiologien että kalatalouden asiantuntijoiden tietotaitoa, sillä tämä tutkimus itsessään osoitti yhteistyön voiman.

Artikkelinsa lopuksi tutkijat varoittivat, että tie kohti elinvoimaisia kalakantoja ei aina ole helppo ja se aiheuttaa varmasti kustannuksia lyhyellä tähtäimellä. Heidän mukaansa kivuttomia keinoja kalakantojen romahtamisen estämiseksi ei kuitenkaan ole keksitty.

Lisää aiheesta

B. Worm ym. Science, 31.7.2009, s. 578 - 584
Alkuperäinen tutkimusraportti

B. Worm ym. Science, 3.11.2006, s. 787 - 790
Pessimistinen ennuste

Dalhousie University
Tohtori Wormin laboratorio

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjaudu kommentoidaksesi