Kalakukkotappelu

Tunnetut suojelubiologit ja kalataloustutkijat ovat ottaneet yhteen muun muassa siitä, voiko kuivalla maalla tehtyjä selvityksiä yleistää koskemaan merta. © Thessaly La Force, Creative Commons Attribution ShareAlike 2.0

Heinäkuun lopussa kanadalainen meriekologi Boris Worm ja Washingtonin yliopiston kalatalouden professori Ray Hilborn julkaisivat yhdessä kansainvälisten työtovereidensa kanssa tutkimuksen, joka muistutti ylikalastuksen vaaroista mutta antoi myös toivoa merien kalakantojen toipumisesta. Vain kaksi vuotta aiemmin Worm ja Hilborn kävivät kalakantojen tilasta ankaraa sanasotaa, joka kärjistyi Wormin julkaistua Science-tiedelehdessä ennusteen kaikkien maailman arvokalakantojen romahtamisesta vuosisadan puoliväliin mennessä. Samaan aikaan Hilborn julkaisi Fisheries-lehdessä kirjoituksen, jossa hän valitti, että 1990-luvun puolivälin jälkeen maailmaan on syntynyt uskoon perustuvaa kalataloutta kannattava koulukunta. Hän pelkäsi sen jopa uhkaavan tieteen ydintä eli arvostettujen tiedelehtien käytäntöä, jossa artikkelit hyväksytään julkaistavaksi vasta yhden tai useamman asiantuntijan annettua myönteisen lausunnon työn laadusta. Hilborn syytti kahta arvostetuinta tiedelehteä - Scienceä ja Naturea siitä, että ne kumpikin ovat kaupallistuneet ja alkaneet julkaista kalataloutta koskevia artikkeleja, joiden julkisuusarvo ylittää tieteelliset ansiot. Tässä kirjoitelmassaan Hilborn ei vielä ehtinyt ottaa kantaa samassa kuussa julkaistuun Wormin synkkään ennusteeseen. Sen sijaan hän esitti yhtenä esimerkkinä Wormin aiemman Naturessa julkaistun tutkimuksen, jossa hänen mukaansa lähtötiedot oli valittu tarkoitushakuisesti ja jäljelle jäänyttä aineistoakin oli tulkittu väärin.

Hilborn näki, että meribiologien keskuudessa valitsee vankkumaton usko siihen, että perinteinen kalakantojen hoito on epäonnistunut ja vanhat toimintamallit pitää korvata merille perustettavilla suojelualueilla ja koko ekosysteemin kattavilla hoitotoimenpiteillä. Hän ryöpytti virkaveljiään siitä, että mikä tahansa tekele, joka osoittaa kalakantojen merkittävää heikkenemistä, saa laadustaan riippumatta suotuisat arviot ja hyväksytään julkaistavaksi jossakin. Edelleen Hilborn syytti perinteisten tiedemiesten muuttuneen asianajajiksi, jotka tietävät vastauksen etukäteen ja etsivät vain sille tukea. Tiedemiehen pitäisi kysyä, paljonko erilaisille kilpaileville olettamuksille löytyy tukea luonnosta.

Tulitukea

Hilbornin kritiikkiin yhtyi myös Bedfordin valtamerentutkimuskeskuksen johtajana toiminut Alan Longhurst, joka kuitenkin kohdisti arvostelunsa suoraan Wormin vuoden 2006 ennusteisiin. Hänen mukaansa artikkelin julkaiseminen oli arvioitsijoiden selkeä virhe, sillä tutkimuksessa lähtötietojen tarkistaminen oli äärimmäisen hankalaa, tulokset perustuivat pitkälti meriolosuhteisiin soveltumattomiin maaeläinten ekologiaa koskevien tutkimusten yleistyksiin, ja asioiden keskinäisistä syyn ja seurauksen suhteista vedettiin liian yksinkertaistettuja johtopäätöksiä.

Longhurst moitti myös Sciencen toimituskunnan asennetta itse antamaansa palautteeseen ja ihmetteli, miksi vielä tammikuussa 2007 Science ei ollut esittänyt sivuillaan yhtään tutkimusta kyseenalaistavaa kommenttia. Kriittiset vastineet julkaistiinkin vasta kesäkuun alussa yhdessä Wormin vastausten kanssa.

Sana sanasta

Virallisesti Longhurst ja Worm pitivät muodollisen asialliset välit, ja Longhurst esimerkiksi kiitti Fisheries Research -tiedelehteen kirjoittamansa kriittisen katsauksen lopussa Wormia ystävällisistä ja avuliaista keskusteluista. Katsauksessaan hän sanoi kantavansa huolta siitä, että yksittäiset tutkijat näyttävät kiinnittävän huomiota tutkimuksensa sosiaalisiin näkökulmiin aiempaa enemmän. Lehdistölle Longhurst kuitenkin muotoili mielipiteensä suoraan napauttaen, että Worm on vahvasti omistautunut sosiaalisiin asioihin, mutta tekee heikkoa tiedettä.

Worm puolestaan vastasi Longhurstin esittäneen lukuisia mielenkiintoisia ajatuksia mutta jättäneen kokonaan yrittämättä löytää niille pitävää tukea. Wormin mukaan tiedelehtien vertaisarviointiin suunnattua kritiikkiä ei kannata ottaa vakavasti, jos se on syntynyt siitä, että julkaistu artikkeli ei tue kriitikon omia oletuksia. Worm myös piikitteli Longhurstia siitä että alkuperäinen tutkimusartikkeli oli ennen julkaisemistaan läpäissyt korkeimpien mahdollisten kriteerien mukaisen tieteellisen arvioinnin, kun taas sitä arvosteleva mielipidekirjoitus ei todennäköisesti ollut käynyt läpi edes minkäänlaista kommentointikierrosta.

Kärjistys kiukuttaa

Lehdistölle Hilborn totesi hyökkäyksensä syyksi sen, että yksikään kalatalouden tutkija ei usko Wormin artikkelin pääkohdaksi nostamaan ajatukseen, että kaikki nykyisin kalastetut kalat ovat hävinneet vuoteen 2048 mennessä. Koska Worm kanssakirjoittajineen valitsi toimintatavakseen tulosten julkisuushakuisen kärjistämisen, kalataloustutkijat vihastuivat heihin.

Asiaperusteena Wormin työn arvostelussa Hilborn käytti erityisesti sitä, että tutkimuksessa oli käytetty kalakannan romahtamisen mittarina sitä, onko saalis pudonnut alle kymmenesosaan huippuvuoteen verrattuna. Hän piti hyvänä esimerkkinä tämän menetelmän epäonnistumisesta Mainenlahden koljakantaa (Melanogrammus aeglefinus), joka Wormin kriteerin perusteella olisi pitänyt luokitella romahtaneeksi vuonna 2003, mutta joka kuitenkin tuolloin oli suurimmillaan 40 vuoteen.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan valittu menetelmä päti hyvin jopa tähän esimerkkitapaukseen, sillä Mainenlahdellakin saaliin määrä seurasi tarkasti kalakannan vaihteluja ennen kuin alueella turvaudutiin 2000-luvun taitteessa jyrkkiin kalastusrajoituksiin. Erityisesti he ihmettelivät esitettyä arvostelua siksi, että Hilborn itse oli julkaisuissaan käyttänyt saalistietoja lähteenä vastaavalla tavalla ja päätellyt niiden perusteella, että kalasto hupenee, työpaikat vähenevät ja meren ekosysteemi muuttuu.

TheChronicleHerald.ca-verkkolehdelle Worm kuvaili tuntevansa itsensä ukkosenjohdattimeksi kalataloustutkijoiden kiukunpurkauksille ja sanoi, ettei siinä roolissa toiminen ole ollut kivaa.

Suuret rahat

Yliopistomiesten nokkimisjärjestyksen hakemiselta vaikuttava kiista kätki sisäänsä myös huomattavasti suurempia linjauksia. YK nimittäin päätti syksyllä 2006 vain muutama viikko Wormin artikkelin julkaisemisen jälkeen, että pohjatroolikalastusta maailman merillä ei kielletä. Siten julkaisu osui keskelle kuuminta väittelyä, ja Worm liitettiin automaattisesti troolauskiellon kannattajiin.

Merikalastusta koskevista päätöksistä voi seurata merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, sillä esimerkiksi Kanadassa pohjatroolikalastus tuottaa vuosittain yli 600 miljoonan euron liikevaihdon. Kanadan kalatalousvaliokunnan johtaja Patrick McGuinness pitikin erityisen huolestuttavana sitä, jos kalatutkijat ja syvänmeren pohjatrooleja vastustavat tahot ovat liittyneet yhteen. McGuinness myös pelkäsi, että Wormin tutkimuksen antaa Greenpeacen edustajille oikeutuksen kiivetä eurooppalaisten supermarkettien katoille julistamaan ostoboikottia kaikille troolilla pyydetyille kaloille.

Lisää aiheesta

B. Worm ym. Science, 3.11.2006, s. 787-790
Tähän riita kärjistyi

University of Hawai’i
ScienceDirect
Hilborn ja Longhurst kriittisinä

E. Kavanagh (toim.), Science, 1.6.2007, s. 1281 - 1285
Kritiikkiä ja vastineita

Galilei
Wormin ja Hilbornin yhteistyön tulokset

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjaudu kommentoidaksesi