Meren madot puolustautuvat valokranaatein

Vuonna 2001 Monterey Bay Aquarium Research Institute -merentutkimuslaitoksen (MBARI) tutkija Steven Haddock seurasi kilometrien syvyydessä uivan kauko-ohjatun sukellusveneen lähettämää videokuvaa, kun hän näki ennen tuntemattoman madon lipuvan kuvaruudun poikki. Mato meloi vilkkaasti eteenpäin ruumiinsa sivulla olevien harjaksien avulla. Ensimmäiset madot havaittiin Kalifornian rannikolla, mutta myöhemmin tutkijat näkivät niitä satamäärin Tyynenmeren kummallakin rannalla. Kaksi lajeista esiintyi parhaimmillaan jopa niin runsaina, että kuutiometriä vettä saattoi kansoittaa keskimäärin kuusi yksilöä. Useimmat havaittiin Pohjois-Amerikan länsirannikon kanjoneissa Oregonista Meksikoon, mutta muutamia saatiin saaliiksi myös Filippiineiltä. Toisen yllätyksen Haddock koki tutkiessaan erästä pyydystettyä yksilöä mikroskoopilla. Otuksen kummallakin kyljellä ruumiin etuosassa roikkui parin millimetrin kokoisia soikeita säkkejä. Kun matoja häirittiin, ne pudottivat säkit irti ruumiistaan kuin sotalaiva syvyyspommit. Säkki leimahti aluksi kirkkaan vihreäksi loimuksi, joka vasta useita sekunteja myöhemmin alkaa hiipua ja sammuu täysin vasta noin minuutin kuluttua. Tutkijat olettavat, että syvänmeren pimeydessä madon kimppuun käyvä peto hämmentyy tästä saaliin laukaisemasta valokranaatista. Kun säihke viimein sammuu, saalistaja joutuu tunnustamaan ateriansa paenneen.

Kaiken kaikkiaan Scrippsin merentutkimusinstituutin tutkijan Karen Osbornin johtama ryhmä löysi seitsemän uutta lajia, joista viisi pystyy paiskomaan pommeja. Otukset kuuluvat nivelmatojen pääjaksoon (Annelida) kuten kastemadot ja juotikkaat, mutta ne löydettiin merestä 1863 – 3793 metrin syvyydestä. Neljä lajeista eli aivan meren pohjalla mutta kolme muuta saattoivat esiintyä jopa 400 metriä pohjan yläpuolella. Kaikki matolajit ovat kuitenkin taitavia uimareita, jotka liikkuvat yhtä hyvin eteen kuin taaksepäinkin.

Ensimmäinen luokiteltu matolaji sai nimekseen Swima bombiviridis. Latinankielessä Bombiviridis tarkoittaa vihreää pommittajaa, mutta Swima on juuri tätä tarkoitusta varten luotu sana. Osbornin mukaan tutkijat eivät keksineet sopivaa latinan sanaa, jota ei vielä olisi käytetty, joten he kehittivät matojen hyvää uimataitoa korostaakseen nimen Swima. Aiemmin yhden Etelä-Amerikan länsirannikolta tavatun merimatosuvun nimeksi on valittu Flota, joka viittaa ajelehtimiseen.

Aseistautuneiden Swima-madon kyljissä roikkuu neljä paria valokranaatteja, ja se pystyy irrottamaan ne itsestään samalla tavalla kuin sisilisko katkaisee häntänsä tuntiessaan itsensä uhatuksi. Aseettomilla lajeilla pommien paikalla sijaitsevat kidukset. Todennäköisesti pommit ovatkin kehittyneet kiduksista, jotka irtoavat helposti. Jonkinasteista samankaltaisuutta kidusten ja vaaran uhatessa laukaistavien pommien välillä voidaan siis hahmottaa, mutta kysymys, miten kidukset ovat kehittyneet valokranaateiksi, tarjonnee tutkijoille työtä vielä pitkäksi aikaa.

Itse kranaatit rakentuvat neljästä kammiosta, jotka todennäköisesti sisältävät erilaisia nesteitä. Yhdistyessään nämä nesteet tuottavat vihreän valonhehkun. Ilmeisesti matojen ase on myös ladattavissa, sillä eräistä yksilöistä löytyi pienen pieniä pommeja, jotka ilmeisesti olivat vasta kasvamassa täyteen kokoonsa.

Täysin uusi ilmiö tämäntyyppinen aseistus ei kuitenkaan eläinmaailmassa ole. Eräät madot pudottavat ruumiinulokkeitaan lisääntyessään, ja toisaalta monet lajit käyttävät lisääntymiseen ja vihollisten harhauttamiseen bioluminesenssia, eli ne tuottavat kudoksissaan valoa kemiallisten reaktioiden avulla. Syvän meren eliöillä bioluminesenssi on jopa varsin yleinen ominaisuus, mutta sitä ei kuitenkaan ole ennen havaittu millään nivelmatolajilla, joka pystyisi irrottamaan ruumiinulokkeitaan. Sen sijaan vastaavantyyppinen aseistus on aiemmin löydetty eräiltä käärmetähdiltä (Ophiuroidea) ja yhdeltä kalmarilajilta (Octopoteuthis deletron).

Tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena tutkijat kuitenkin pitivät sitä, että ihmisten tietämys valtameristä on edelleen valitettavan suppea. Merien vesikerros 1 – 4 kilometrin syvyydessä on maailman laajin elinympäristötyyppi, mutta syvänmerentutkijat rientävät yleensä aina kiireesti sen läpi kohti pohjaa, ja unohtavat koko kilometrien paksuisen vesikerroksen.

Koska madot näyttävät levittäytyneen hyvin laajalle alueelle Filippiineiltä Oregoniin, on todennäköistä että niiden toistaiseksi tuntemattomia sukulaisia elää valtamerissä vielä lisääkin. Toisaalta vihreät valokranaatit osoittavat, että jopa niin yksinkertaisilla otuksilla kuin nivelmadoilla saattaa olla hyvin monimutkaisia ominaisuuksia. Toisaalta Swima-suvustakaan ei vielä tiedetä juuri mitään. Pommien käyttötarkoitus perustuu arvailuun, sillä luonnossa niiden ei ole nähty pakenevan vihollistaan. Tutkijat eivät itse asiassa edes tiedä, mitä matojen viholliset ovat tai mikä on niiden ruokaa.

Lisää aiheesta

K. Osborn ym. Science, 21.8.2009, s. 964
Alkuperäinen tutkimusartikkeli

National Geographic
Kuvia pommimadoista

Scripps Institution of Oceanography
Tutkijoiden oma tiedote

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjaudu kommentoidaksesi