Ihmisen tekemiä valokranaatteja käytetään häikäisemään vihollinen, jotta sen toimintakyky häviää hetkeksi. Swima-suvun madot taas pyrkinevät hämmentämään saalistajiaan saadakseen aikaa paeta. © Shuki, Creative Commons Attribution ShareAlike 3.0
Vuonna 2001 Monterey Bay Aquarium Research Institute -merentutkimuslaitoksen (MBARI) tutkija Steven Haddock seurasi kilometrien syvyydessä uivan kauko-ohjatun sukellusveneen lähettämää videokuvaa, kun hän näki ennen tuntemattoman madon lipuvan kuvaruudun poikki. Mato meloi vilkkaasti eteenpäin ruumiinsa sivulla olevien harjaksien avulla. Ensimmäiset madot havaittiin Kalifornian rannikolla, mutta myöhemmin tutkijat näkivät niitä satamäärin Tyynenmeren kummallakin rannalla. Kaksi lajeista esiintyi parhaimmillaan jopa niin runsaina, että kuutiometriä vettä saattoi kansoittaa keskimäärin kuusi yksilöä.
Useimmat havaittiin Pohjois-Amerikan länsirannikon kanjoneissa Oregonista Meksikoon, mutta muutamia saatiin saaliiksi myös Filippiineiltä. Toisen yllätyksen Haddock koki tutkiessaan erästä pyydystettyä yksilöä mikroskoopilla. Otuksen kummallakin kyljellä ruumiin etuosassa roikkui parin millimetrin kokoisia soikeita säkkejä. Kun matoja häirittiin, ne pudottivat säkit irti ruumiistaan kuin sotalaiva syvyyspommit. Säkki leimahti aluksi kirkkaan vihreäksi loimuksi, joka vasta useita sekunteja myöhemmin alkaa hiipua ja sammuu täysin vasta noin minuutin kuluttua. Tutkijat olettavat, että syvänmeren pimeydessä madon kimppuun käyvä peto hämmentyy tästä saaliin laukaisemasta valokranaatista. Kun säihke viimein sammuu, saalistaja joutuu tunnustamaan ateriansa paenneen.
Näytä koko juttu | |
Kalastusalukset lähtoviivalla. Yksikkökohtaisten, siirrettävien kalastuskiintiöiden toivotaan lievittävän kiihkeää kilpapurjehdusta. © Mikhail Nekrasov, Dreamstime.com
Yksikkökohtaisilla, siirrettävillä kiintiöillä tarkoitetaan nimetyille henkilöille, yrityksille tai yhteisöille jaettuja saaliskiintiöitä, jotka esimerkiksi päästökaupasta poiketen myönnetään pitkäksi ajaksi kerrallaan ja prosenttiosuuksina koko sallitusta saalismäärästä. Yleensä näillä kiintiöillä voidaan käydä kauppaa ja niitä voidaan myös vaihtaa, minkä ansiosta markkinatalouden lait asettuvat palvelemaan kalojen suojelua. Pari vuotta sitten Kalifornian yliopiston taloustieteilijä Christopher Costello ja biologi Steven Gaines yhdistivät voimansa Havaijin yliopiston taloustieteilijän John Lynhamin kanssa etsiäkseen keinoja pelastaa maailman merien kalakannat. Keräämänsä aineiston perusteella he päättelivät, että kiintiöiden avulla hoidetuilla alueilla kalakannan romahtaminen oli kaksi kertaa epätodennäköisempää kuin vertailuryhmässä. Science-tiedelehdessä viime syksynä julkaistu tutkimus myös osoitti, että kiintiöiden menestys ei perustu siihen, että niitä on käytetty pelkästään alueilla, jotka muutenkin voivat hyvin. Lisäksi aiemmin kiintiöiden eduista on ollut vain satunnaista näyttöä, mutta Costello työtovereineen onnistui haalimaan kokoon yleiskatsauksen tilanteesta.
Näytä koko juttu | |
Riisinviljely kuluttaa paljon vettä, sillä perinteisesti riisintaimet saavat aluksi kasvaa tulvivilla pelloilla. Muut kastelumenetelmät vaativat enemmän työtä rikkaruohojen torjuntaan. © Jan-Pieter Nap, Creative Commons Attribution ShareAlike 1.0
Tukholmassa YK:n järjestämällä Maailman vesiviikolla 2009 julkaistu kansainvälisten asiantuntijoiden kirjoittama raportti vaatii nopeita muutoksia tapoihin, joilla aasialaiset maanviljelijät käyttävät vettä. Nykyisin maailman kasteluvedestä lähes kolme neljäsosaa kulutetaankin Aasiassa, jossa yli kolmasosaa viljelysmaasta joudutaan kastelemaan. Koko maailmassa keinokastelun piiriin kuuluu noin Länsi-Euroopan kokoinen alue eli 2 770 000 neliökilometriä viljelysmaata, josta 70 % sijaitsee Aasiassa. USA:ssa keinokastelua käytetään vain 10 %:lla ja Afrikassa 6 %:lla pelloista. Erityisesti raportti varoittaakin, että ikääntyneet kastelujärjestelmät on uusittava, jos Aasian valtiot aikovat ruokia koko väestönsä tulevaisuudessakin. Maanosan asukasluvun odotetaan kasvavan 1,5 miljardilla seuraavien 40 vuoden kuluessa, mikä tarkoittaa, että nykyisillä viljelyksillä sadot pitää kaksinkertaistaa, sillä uusia alueita ei käytännössä voida vallata viljelykäyttöön. Tosin esimerkiksi vuodesta 1970 vuoteen 2007 Etelä-Aasian viljantuotanto kasvoi 137 %, vaikka pelloiksi vallattiin vain 3 % lisää maata.
Näytä koko juttu | |
Pohjaveden käyttö suhteessa sen uusiutumiseen Intian osavaltioissa. © NASA/Matt Rodell
Maaliskuussa 2002 laukaistu Saksan avaruuskeskuksen ja NASA:n Gravity Recovery and Climate Experiment (GRACE) –satelliittikaksikko tarkkailee muutoksia maapallon painovoimakentässä. Käytännössä satelliitit kiertävät maapalloa 300 kilometrin korkeudessa noin 220 kilometrin etäisyydellä toisistaan, ja jälkimmäinen mittaa mikroaaltojen avulla niiden välimatkan muutoksia. Kun etummainen satelliitti osuu keskimääräistä suuremman painovoimakentän alueelle, sen nopeus kiihtyy. Kentän taas pienentyessä se hidastaa vauhtiaan, ja jälkimmäinen satelliitti puolestaan saavuttaa sitä. Kun satelliittipari kulkee uudestaan ja uudestaan saman kohdan ohi, ne pystyvät havaitsemaan painovoiman muutokset, jotka pääasiassa johtuvat veden liikkeistä. Vaikka moniin muihin satelliitteihin verrattuna GRACE on epätarkka ja hidas, eli se pystyy erottamaan vain 400 kertaa 400 kilometrin kokoisia yksityiskohtia enintään kymmenen päivän välein, se kykenee muista mittaustavoista poiketen määrittämään myös maan pinnan alla tapahtuvia pohjaveden muutoksia. Ensimmäisten kuuden toimintavuotensa aikana GRACE havaitsi suurimmat painovoimamuutokset lentäessään sulavien jäätiköiden yllä. Toiseksi suurimmat osuivat Pohjois-Intian pohjavesialueille.
Näytä koko juttu |
|
